Kiinnostaako maaseutu asuinalueena?

Nuorten asumisesta julkaistiin uusi kyselytutkimus 23.1.2015. Ympäristöministeriön julkaisemassa ”Toiveet ja todellisuus – Nuorten asuminen 2014” -tutkimuksessa todetaan, että nuorten asema asuntomarkkinoilla on heikentynyt jonkin verran, nuorilla on edelleen vaikeuksia päästä omaan kotiin. Mutta kyselyssä tuli esille myös näkemyksiä maaseutuasumiseen.

Kyselyssä haastateltiin 1 500 nuorta, ikähaarukka oli 18–29 vuotta. Vastaavia tutkimuksia on tehty vuosina 1991, 1995, 2005 ja 2010.

Maaseudulla haluaisi asua huomattavasti suurempi osa nuorista, kuin mitä siellä nyt asuu: 44 % on sitä mieltä, että ” Maaseutumainen asuminen on minulle mieluisin vaihtoehto”. Lapsiperheistä 57 % on tätä mieltä. Vastaajista 83 % asui kyselyn aikaan kaupungeissa, 9 % taajamissa maaseudulla ja 8 % haja-asutusalueella maaseudulla.

Asuinympäristön luonnonläheisyys on tärkeä jopa 80 %:lle vastaajista samoin asuinalueen ”henki” 80 %:lle. Palvelujen läheisyys on tärkeä 73 %:lle.

Monien nuorten unelmana on omakotitalo rauhallisella alueella. Vastaajista 61 % asuisi mieluiten omakotitalossa, 20 % kerrostalossa ja 18 % rivitalossa. Vastaajien nykyinen talotyyppi on: 22 % omakotitalo, 61 % kerrostalo ja 13 % rivitalo.

Toiveet ja todellisuus – nuorten asuminen 2014, pdf >>>

Kisko-päivä 12.7.2014

Kisko-päivä 12.7.2014

Vastakohtaisuus maaseudun ja kaupunkien välillä on vähentynyt nuorten mielissä,
todettiin Turun yliopiston laajassa kyselytutkimuksessa, joka esiteltiin Kylien Salon ja kansalaisopiston järjestämässä seminaarissa syyskuussa vuonna 2014. Kyselyssä kävi ilmi, että jopa kolme neljäsosaa nuorista haluaisi mielellään asua maaseudulla. Laajan kyselyn vastaajina olivat 18–30 -vuotiaat nuoret edustavana otoksena ympäri maata.

Koska lehdissä on ihmetelty kyselyn alhaista vastausprosenttia, kyselin asiasta tutkija Tuomas Kuhmoselta. Vastausprosentti oli tavanomainen, samaa suuruusluokkaa kuin muissa vastaavissa kyselyissä. Vaikka vain pieni osa vastasi, niin vastaajajoukko edusti hyvin koko ikäluokkaa. Osallistumiskehotus lähetettiin laajalle joukolle postissa ja vastaaminen oli jonkun verran työlästä. Vastaajia oli kuitenkin paljon, 752, ja heidän edustavuutensa tutkittiin tarkasti syntymäkunnan, asuinkunnan, ikäryhmän, perhesuhteiden, työelämätilanteen ja koulutuksen perusteella.

Tuomas Kuhmosen alustus 4.9.2014 >>>

Nuorten tulevaisuuskuvat maaseudun kehittämistyön lähtökohtana, pdf, 2014 >>>

Maaseutumyönteisyys on näissä tutkimuksissa yhteneväinen tammikuussa 2014 julkaistun maaseutubarometrin tulosten kanssa.

Barometrin vastaajista joka kolmas haluaisi asua vakituisesti maaseudulla, vaikka tällä hetkellä maaseudulla asuu vain viidennes suomalaisista. Suomalaisten mielikuva maaseudusta on erittäin myönteinen. Maaseutuun liitetään vahvasti luonto, aitous ja hyvä elämä. Maaseudun ja kaupunkien nähdään täydentävän toisiaan, enää ei korosteta vastakkainasettelua.

Katsaus ja laaja mielipidetiedustelu maaseudusta >>>

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut kolme artikkelia, jotka perustuvat maaseutubarometrin tuloksiin. Yhdessä näistä tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen hahmottelee erilaisia kehittämiskeinoja erilaisille alueille.

Kaupunkien läheiselle maaseudulle voidaan saada uusia asukkaita, jotka arvostavat työssäkäyntimahdollisuutta keskuksessa, isoja tontteja ja monipuolisia harrastauksia kotona. Tärkeää näillä alueilla on kehittää tiestön kuntoa, tonttitarjontaa ja kolmatta sektoria (yhdistystoimintaa).

Maaseudun taajamiin muuttaa asukkaita, joille on tärkeää työ pienessä yhteisössä, yhteisöllinen asuminen ja osallistuminen. Kehittämiskeinoja näillä alueilla ovat pienyritysten tukeminen, rakentamisen mahdollistaminen sekä lähidemokratia ja peruspalvelujen säilyttäminen.

Syvältä maaseudulta haetaan monitoimisuutta, omakotitaloa, osallistumista ja luonnonläheisiä harrastuksia. Näillä alueilla kannattaisi huolehtia yrittäjyydestä, koulutuksesta, rakentamismahdollisuuksista ja kolmannen sektorin elinvoimaisuudesta.

Tuomas Kuhmonen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto: Kohti erilaisia alueita – alueiden vetovoimaprofiilit tulevaisuudessa >>>

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kiinnostaako maaseutu asuinalueena?

  1. Paluuviite: Kylästrategian lähtökohtia | Kylien Salo

  2. Paluuviite: Salon kylästrategian starttiseminaari 4.9. | Kylien Salo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s